6.4.2011

Ruokapäiväkirja goes photography

Kannan aina mukanani kännykkää, jossa on siedettävän tasoinen kamera.
Tämä fakta sekä viime kesänä kokeilemani kaloripäiväkirja antoivat minulle idean:

Otan tavoitteeksi kesäkuun ajan kuvata kaiken, mitä syön.

Yksi kuukausi, kaikki suupalat ja ateriat kaljoineen päivineen. Onko se haastavaa? Tottakai on, mutta lopputulos puhuu puolestaan. Jos kuvaisin yhden päivän ruokiani, voisin tiedostamattanikin jättää herkkuja syömättä. Jos kuvaisin viikon, menettelisin varsin todennäköisesti samalla tavalla. Kuukausi on juuri sopivan pituinen.

Miksi joku ylipäätään tekisi mitään näin ylitsepääsemättömän epätarkoituksenmukaista?
Jotta muu maailma voisi arvostella ruokavaliotani, ja jotta minä tätä kautta toivottavasti tajuaisin, etten syö erityisen tavanomaisesti saatikka terveellisesti. On helpompaa olla edes näennäisessä "vastuussa" muillekin kuin itselleen, jotta onnistuisi. Tähän tarvitsen luonnollisesti monien lukijoiden kannanottoja, joten tulen kalastelemaan arvostelijoita eri suunnilta.



P.S. Ajattelin kuvata vartaloni lähiaikoina ja laittaa kuvan tänne. Miksi? Jotta kaikki voisivat itse nähdä, minkä kokoinen ja näköinen mies kirjoittaa avoimesti syömisongelmistaan.

24.3.2011

Vinkkilista

Kun olen tarkkaillut nyt muutamien vuosien aikana suhdettani ruokaan ja syömiseen, olen huomannut tiettyjä enemmän tai vähemmän itsestäänselviä konsteja ja olosuhteita, jotka helpottavat terveellisessä ruokavaliossa pitäytymistä. Monet yleispätevät konstit (esimerkiksi aamupalan merkitys) eivät tunnu pätevän minun kroppani kohdalla, mutta haluan jakaa nämä minua auttavat asiat kanssanne:
  • Pidä aina (paitsi talvisin) mukanasi vesipulloa ja juo siitä vaikkei sinulla olisi jano - vedessä ei ole kaloreita, mutta veden juominen aiheuttaa tunteen kylläisyydestä ja saattaa edistää myös ruoansulatusta.
  • Älä osta jääkaappia jatkuvasti täyteen ruokaa, äläkä muutenkaan hamstraa ruokaa - tulet syömään sen nopeammin, kuin pienet annokset. Voipaketin ja maitotölkin käyttöikä pitenee jatkuvasti suhteessa sisältöön, kun määrä vähenee. Käytä pientä pakettia yhtä kauan kuin suurta.
  • Jos teet munakkaan, tee se yhdestä munasta ja jatka seosta esim. maidolla. Herne-maissi-paprika ja harkittu maustaminen moninkertaistaa makujen määrän ja vaikuttaa siihen, kuinka suurelta annos tuntuu.
  • Jos vietät paljon aikaa paikassa, jossa saatat päätyä syömään (koti, mahdollisesti työpaikka), älä jätä itseäsi tylsistymään. Itse tapan monesti aikaa syömällä ja katsomalla uusintoja keskinkertasista TV-sarjoista. Lopulta siitä kehittyy tapa, ja huomaat varaavasi aikaa välipala-Simpsonit -sessioihin.
  • Jos et syö usein hedelmiä ja jos koet niiden olevan millään tasolla hankalaa syötävää, osta vain "helppoja" hedelmiä kuten banaaneja ja rypäleitä. Kynnys syödä hedelmiä raskaamman ruoan sijaan alenee.
Eipä tässä muuta. Luin muuten äskettäin tällaisen stoorin. Erittäin inspiroiva uutinen.

23.3.2011

Välipala, toinen välipala, leipä jonka syön tehdessäni välipalaa...

On sanomattakin selvää, ettei välipaloja kannata syödä läheskään joka päivä, mutta silti niitä syödään. Silti minäkin syön niitä, ja otsikkoon viitaten minä tosiaan laitan ruisleivät paahtumaan, otan juustot ja muut vehkeet esille ja odotellessani ahmin esim. pari voideltua, mahdollisesti juustotettua hapankorppua. Kahden leivän välipalasta tulee nopeasti neljän leivän välipala. Muutaman tunnin päästä huomaan valmistelleeni saman "pienen välipalan", mutta tällä kertaa otan jo kolme hapankorppua ja uskottelen itselleni, että "enhän mä muuta kun nää muutamat ruisleivät salaatilla oo ottanu". Voipaketti tyhjenee henkilökohtaisessa käytössä alle viikossa.

Toinen vastaava henkilökohtaisen tason ongelma on kaupassakäynti. En osta runsaasti herkkuja tai lähde kauppaan nälkäisenä, mutta pitkään saatoin ostaa suklaapatukan tai kaksi aina, kun ostin varsinaista ruokaa kaupasta. Ajattelin, ettei tällä ole niin erityistä väliä lompakolle saatikka energiansaannille, enkä tajunnut omaa parastani. Kuitteja läpikäydessäni laskin käyttäneeni suklaapatukoihin ym. lähes 50e kuukaudessa. Ja näkyy muuten naamalla kun suklaata nauttii.

Nyt todellakin kaivattais sitä itsekuria, vittu.